Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Turkulaisen laukaus
lannisti Turun PS:n

U.S. Savonlinna 18.10.70
SaPKo avasi ensimmäisen kerran jääkiekkoilun mestaruussarjakautensa voittoisasti. Vastassa ollut Turun Palloseura hallitsi kyllä alkuvaiheita selvästi, mutta isäntien rauhallinen peli kuroi toisessa erässä ottelun tasoihin, ja kolmannessa onnistui Raimo Turkulaisen laukaista ruuhkan takaa voittomaali kolme minuuttia ennen loppua. Numerot olivat SaPKo:n hyväksi 3-2, erät 0-2, 2-0, 1-0. Maksaneita katsojia 2695. Tasoltaan peli oli näin avaukseksi varsin hyvää etenkin kahdessa viimeisessä erässä, vaikka silloin jo hieman satelikin.

Kotijoukkue jännitti ilmeisesti alussa, ja TPS oli siinä vaiheessa parempi ansaiten johtonsa. Toisessa erässä peli alkoi kääntyä ja se oli yhtä lailla isäntien kuin alku vieraitten. Kolmas erä oli rajua kamppailua. TPS:llä oli puolivälin jälkeen vahva ote, joka kuitenkin laukesi Turkulaisen johtomaaliin. SaPKo:n maalissa Timo Viskari hyvä. Puolustuksen parhaaksi kohosi Jyrki Turunen. Ketjuista oli ylivoimainen Juhani Södervik - Timo Väätämöinen - Jaakko Koikkalainen. Heistä Väätämöinen oli henkilökohtaisesti tehokkain kahdella maalillaan. Lasse Kiili Turun maalissa oli joukkueensa tukipylväitä, Ilkka Mesikämmen oli puolustuksessa muita etevämpi. TPS:llä oli myös vain yksi voimaketju Matti Rautee - Pekka Rautee - Jouni Samuli.

I erä: 0-1 P. Rautee 2.18, 0-2 Kuismanen 4.24. Jäähyt: P. Tirkkonen, SaPKo ja Jouni Samuli, TPS 2 min.
II erä: 1-2 Väätämöinen (Räsänen) 8.56, 2-2 Väätämöinen (Tirkkonen) 15.36. Jäähyt: Turkulainen, SaPKo, Mesikämmen ja M. Rautee, TPS 2 min.
III erä: 3-2 Turkulainen 15.59. Jäähyt: H. Tirkkonen, SaPKo ja Koivunen, TPS 2 min. Ottelun tuomitsivat tyvdyttävästi Kaj Halimo ja Vilho Pekkonen. Korotetut palkkiotkaan eivät auttaneet aivan huippusuoritukseen.



©2017 SaPKo - suntuubi.com