Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Maalivahtien ottelu
Savonlinnassa: 1-3


U.S. Savonlinna 9.2.69
Maalivahtien otteluksi voidaan nimittää SaPKon ja Ilveksen yhteenottoa, joka päättyi ensimmäisen erän numeroihin 1-3. Molemmilla joukkueilla oli runsaasti hyviä maalintekotilaisuuksia, mutta ne päättyivät etenkin kahden viimeisen erän aikana aina maalivahtien loistaviin torjuntoihin. Tätä maalivahtien hienoa työskentelyä seurasi 16 asteen pakkasessa 1554 maksanutta jääkiekkoilun kannattajaa.

Ottelun alussa Ilves pääsi nykäisemään kahden maalin johdon, mikä säilyi loppunumeroihin saakka. Savonlinnalaiset olivat painostavampana puolena kahdessa viimeisessä erässä, mutta taito maalintekotilanteissa loppui kesken. Esim. viimeisessä erässä savonlinnalaisilla oli neljä tilannetta, jolloin hyökkääjä oli maalivahti Lahtisen kanssa nokatusten, mutta aina tilanteet päättyivät maalivahdin eduksi.

Myös savonlinnalaisten maalivahti Tuomainen pelasi loisto-ottelun, sillä hänkin joutui vastaavanlaisiin tilanteisiin. Maalivahtien lisäksi Ilveksen parhaat olivat Oksanen ja Peltonen hyökkääjistä. Joukkueen puolustus oli hatara eikä hyökkääjistäkään ole aihetta mainita muita. Kotijoukkueen maalivahdin lisäksi puolustuksen parhaat olivat Tirkkonen ja Räsänen sekä ketjuista: Muikku - Repo - Pennanen, josta etenkin Repo pelasi hienon ottelun. R. Turkulainen oli edelleen poissa pelistä. Ottelun tuomitsivat R. Sepponen Helsingistä ja P. Vilonen Lappeenrannasta.

Maalit: 0-1 Oksanen 3.45. 1-1 J. Muikku (Pennanen/Repo) 9.04, 1-2 P. Leimu (Oksanen/Peltonen) 13.22, 1-3 Oksanen (Hirsimäki) 17.22.
Jäähyt: Räsänen 2+2, Kallio 2, Saadetdin 2 ja Turunen 2 min.

©2017 SaPKo - suntuubi.com